Pari päivää sitten keksin pari uutta ideaa hyväntekeväisyyttä ajatellen.
Ensimmäinen oli sellainen että maat vois yhteisellä päätöksella nipsaista ihmisten pankkitileiltä muutaman sentin kerrallaan ja esim. Suomessa max vois olla esim. 1 euro. Idea perustuu siihen että kun joka tililtä otetaan mitätön summa (suhteutettuna kunkin maan ostovoimaan) niin yhdessä se muodostaa ison summan millä vois jotain saada aikaan.
Toinen idea perustuu lainaamiseen ja korkotuloihin. Ihmiset vois sijoittaa haluamansa summan hyväntekeväisyyteen ja ainoastaan rahan tuottamat korkotulot käytettäisiin hyväntekeväisyyteen. Voisi sijoittaa toistaiseksi tai esim. ison summan viikoksi. Maailmassa on paljon rikkaita ihmisiä jotka varmasti mielellään yhteisellä sopimuksella sijoittaisi tiettynä viikkona jolloin varmasti korkotulokin saattaisi suhteessa nousta isommaksi kuin silloin jos eri aikaan lainaa.
Näin köyhempikin ihminen voisi lainata hyväntekeväisyyteen kun tietäisi että hätätilassa rahan saa takaisin.
En ole sen tarkemmin perehtynyt korkotuloihin, sain idean Let´s Make Love-elokuvasta, joten en tiedä toimiiko se.