No problem, olin esim. eilen aikeissa kirjoitella sun päikkyyn mutta kone jumiutui.
Myöhemmin oli taas muissa jutuissa.
Mulla kai keskittyminen herpaantuu nopeasti.
Eilen herätessä ajattelin "I don´t know what is going on".
Mutta myöhemmin tajusin että perjantai 13. päivä jo seuraavana.
Kun siis oli jokin intuitio ongelmista.
Päivä itsessäänhän ei välttämättä omaa niin suuria voimia kuin väitetään mutta se joiden suunnitelmiin se sopii voi teeskennellä että tapahtuu vaikka mitä erikoista.
Tosin eräs tuttavahan sanoi että hänelle tapahtuu aina jotain 13. päivä eikä tarvii olla perjantai edes.
Toivottavasti sekin on kunnossa.
Sitä ei nimittäin näkynyt enää sen jälkeen kun lähetin postia henkilölle x ja arvelin hänelle hänen ollessaan virkailijan asemassa että posti tuskin kauan vanhenee siellä ja tuskin kertoisi minulle jos näin olisi tapahtunut sitten kun seuraavan kerran nähdään. Se oli kyllä mukavan oloinen ihminen. Jostain Venäjältä päin. Niin ne mukavat aina katoo. Nykyään. Ihme että sinä vielä olet kuvioissa, ehkä siksi ettei olla tavattu livenä.
Se antoi kerran suklaapatukankin. Mutta ehkä oli parempi että lähti. .
Kolme ystävää/tuttavaa kadonnut since 2007.
Se on iso määrä ihmiselle jonka ystäväkapasiteetti on 1-2 normaalisti.
Eräs joka katosi sanoi kerran ettei hänellä ole muita ystäviä kuin minä.
Siitä herääkin kysymys että miten se sitten pärjäili jos ei ollut löytänyt uusia ystäviä.
Onhan sillä tytär että edes jotain seuraa.
xxxxx
Löysin taas pari biisiä.
https://www.youtube.com/watch?v=7sPUpKGI1Z4&list=PL24827423C9511BD3&index=26&feature=plpp_videohttps://www.youtube.com/watch?v=htifh69nJO4&feature=BFa&list=PL24827423C9511BD3&lf=plpp_video Hyvä biisi ja äijä tihkuu huumoria.
xxxxx
Odotan koko ajan joutuvani jonkun hyökkäyksen kohteeksi.
Tunne perustuu enemmänkin järkevään päättelyyn kuin vaistoon.
Enemyn perustoimintatapa on aggressio josta se ei luovu ilman hyvää syytä.
Nyt on ollut rauhallista niin pitkään että luonnonmukaisen syklin mukaan uusi hyökkäys on vain ajan kysymys ellei jotain radikaalia tapahdu.
Edellisestä havaitusta murhayrityksestä on jo noin 2 vuotta, pidän asiaa positiivisena.
Laskentatavasta riippuen joudun murhayrityksen kohteeksi 3-9 kk sen jälkeen kun minulle ja eräälle on tullut ero.
En usko että se muutenkaan haluaa välimatkaa minuun mutta vielä vähemmän senkin takia kun on ilmeistä mitä siitä seuraa.
Mutta ei se mua haittaa, en usko että mun kanssa väleissä oleminen olisi sille erityisen vastentahtoista.
Muutenkin asiat tuntuu etenevän omalla painollaan.
Alun mustasukkaisuuden ja pienimuotoisen draaman jälkeen karu totuus selvisi: meillä ei ole siihen varaa.
Miehet on silti yhä kysymysmerkki.
Kaipaan alkuaikojen selkeyttä.
Olen jollain tapaa neutraali.
Olen kai menettänyt uskoni siihen että oikeasti voisin edes valita miestä itselleni.
Valitsin taannoin, on se vielä hengissä mutta tuli hiukka yllätyksenä viime aikaiset tapahtumat.
"Myöntyä ehdotuksiin" on tietysti vähän eri asia kuin valita joku tietty mies.
Tuntuu ettei voi kehuakaan vain yhtä miestä.
Joku heti kattois että siinä se on sen Number 1, voiskohan asialle tehdä jotain..
No ei vois kun Number ykkösiä on 8 kpl.
Ainakin teoriassa.
Siis miehiä on se 8 kpl, muusta en niin tiedä.
Odottelen neutraalina josko jokin loppuratkaisu tapahtuisi.
Kenties väliaikainen.
Monikin asia tuntuu olevan odotustilassa.
Ja mun SuperPowerit on taas kateissa.
xxxxx
Amanti ja Carrie on hyviä vanhoja leffoja.
Niin karua, niin surullista.
Pari euroa/kpl NetAnttilassa.
(Tukiasema.org, I´m Sexy..)